Fixura

Fixura-vertaislainapalvelun kautta voi saada lainaa edullisemmin kuin mistään muualta. Vertaislainapalvelu on loppujen lopuksi kohtalaisen simppeli lainamuoto. Sijoittajat ovat valmiita lainaamaan rahojaan ja saavat vastineeksi korkotuottoja, lainaajat puolestaan saavat tarvitsemansa lainan.

Fixura myöntää suurehkoja kulutusluottoja eli 2000 – 10 000 euron lainoja. Aivan pienimpiä pikavippitasoisia lainoja ei siis palvelun kautta saa, mutta isompiin tarpeisiin Fixuran valikoima on kohtalaisen monipuolinen. Tyypillisesti vertaislainaa haetaan esimerkiksi remontointiin, lainojen yhdistämiseen tai vaikkapa auton hankintaan.

Vertaislainaamisen ominaisuuksiin kuuluu, että saat hyvin vapaasti itse toivoa omia lainaehtojasi. Valitse lainasumma ja sen jälkeen laina-aika 24 ja 60 kuukauden väliltä. Jos tarvitset matalan kuukausierän, valitse pitkä laina-aika, mutta jos pystyt lyhentämään lainaa nopeasti, valitse lyhyt maksuaika niin pääset halvemmalla.

Maksuajan voi toki valita itse aivan tavallisissa kulutusluottopalveluissakin, mutta erikoisempaa on, että Fixuralla toivot itse myös lainasi korkoa. Koron voi asettaa 6 – 27 prosenttiin. Kannattaa kuitenkin muistaa, että korkeampi korko houkuttelee enemmän sijoittajia ja parantaa mahdollisuuksiasi saada laina. Voit saada lainan määrittelemääsi maksimikorkoa edullisemmalla hinnalla. Sinulle määritetty luottoluokitus vaikuttaa siihen, kuinka edullisella hinnalla voit saada lainaa.

Lainaamisen kriteerit ovat Fixuran palvelussa 21 – 68 vuoden ikä, vakituinen asuminen Suomessa, luotto- ja oikeustoimikelpoisuus (ei maksuhäiriöitä), säännölliset tulot, verkkopankkitunnukset ja matkapuhelinliittymä. Fixura tekee kaikille hakijoille luottoluokituksen, joka ilmaistaan 0 – 5 tähdellä. Luottoluokituksen avulla sijoittajat voivat nopeasti arvioida hakijan luottokelpoisuutta. Mikäli tähtiä on nolla, ei lainan saaminen ole mahdollista. Luottokelpoisuuteen vaikuttavat esimerkiksi hakijan tulot. Lainaaminen ei vaadi takaajaa, mutta mikäli pystyt liittämään hakemukseesi takaajan, on todennäköistä, että luottoluokituksesi paranee.

Fixuran kautta lainaa hakeva laatii tavallisen lainahakemuksen lisäksi myös sijoittajille näkyvän sanallisen lainahakemuksen, jossa hän kertoo lyhyesti itsestään ja lainatarpeestaan. Hakemus luottoluokituksineen tulee näkyville Fixuran sivuille. Lainan saamisen nopeus riippuu siitä, kuinka kiinnostuneita sijoittajat ovat hakemuksestasi. Voit siis saada lainan jopa vielä samana päivänä, mutta voi myös käydä niin, ettet saa pyytämääsi lainasummaa ollenkaan. Kun lainasumma on tullut täyteen, sinulla on viikko aikaa harkita asiaa ja hyväksyä laina, minkä jälkeen se maksetaan tilillesi. Jatkossa luottoa lyhennetään kuukausittain samaan tapaan kuin mitä tahansa kulutusluottoa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *