Lendo

Lendo-lainapalvelun kautta pystyt hakemaan kulutusluottoja, lainoja ja pienluottoja jopa 20 000 euroon asti. Lendon kautta lainaa saa pienempäänkin tarpeeseen, sillä pienin haettava lainasumma on 500 euroa. Koska Lendo toimii lainanvälittäjänä, saat hakemukseesi parhaimmillaan jopa useita lainatarjouksia, ja valitset niistä itse parhaan. Lendon avulla voit kilpailuttaa lainasi vähällä vaivalla.

Koska Lendo ei myönnä lainoja itse, saat kulutusluottosi hinnan selville vasta sitten, kun saat yhden tai useamman lainatarjouksen. Lainan hinta riippuu luottoa myöntävien pankkien ja rahoituslaitosten tekemistä riskiarvioinneista. Lendo ei itse vaikuta lainan hinnan muodostumiseen millään tavalla. Kun kyse on isoista lainoista tai kulutusluotoista, korko määräytyy yleensä yksilöllisesti asiakkaan taustatietojen perusteella. Hintaan vaikuttaa esimerkiksi asiakkaan tulotaso. Kilpailuttamalla lainasi voit valita sen luotonmyöntäjän, joka pystyy tarjoamaan sinulle lainaa kaikkein edullisimmalla korolla.

Myös lainan maksimimäärän määrittelyssä vaikuttavat hakijan taustaominaisuudet. Jos tulot ovat pienet, ei kovin suurta lainaa tietenkään voida myöntää. Rahoituslaitokset arvioivat muun muassa hakijan käytettävissä olevien tulojen perusteella, kuinka suuren lainan takaisinmaksusta hänen voi odottaa selviävän. Tekemällä lainahakemuksen saat selville, kuinka suuri laina sinulle voidaan myöntää. Lainoja ei myönnetä henkilöille, joilla on luottotietomerkintä.

On täysin mahdollista hakea Lendon kautta lainaa mihin tahansa käyttötarkoitukseen, myös entisten lainojen yhdistämiseen. Mikäli tämä on lainanhakusi tarkoitus, valitse Lendon hakemuksesta kohta ”Yhdistän nykyisiä lainojani” ja merkitse hakemukseen, paljonko luottosi määrästä aiot käyttää siihen tarkoitukseen. Voit esimerkiksi hakea 1000 euron lainaa, josta 500 euroa käytät aiempien pienempien luottojen poismaksuun ja 500 euroa muuhun tarkoitukseen.

Lendo saa palkkionsa niiltä rahoituslaitoksilta, joiden kanssa se toimii yhteistyössä. Tämä tarkoittaa, että lainan hakeminen ja kilpailuttaminen Lendon kautta on asiakkaille täysin maksutonta. Lainahakemuksen lähettäminen ei siis tuota mitään kuluja eikä velvoita mihinkään. Lendon kautta hakiessasi saat lainan samaan hintaan kuin silloin, jos hakisit luottoa suoraan siitä rahoituslaitoksesta, josta laina sinulle myönnetään.

Kun olet löytänyt sopivan lainatarjouksen, hyväksy tarjous ja etene pankin antamien ohjeiden mukaan. Lainan saaminen voi edellyttää esimerkiksi palkkatodistuksen tai tiliotteen lähettämistä. Toimitettuasi kaikki tarvittavat asiakirjat voit odotella lainaa tilillesi viimeistään parin päivän kuluessa. Pienet lainat voit saada tilillesi jopa jo parissa tunnissa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *