Pikavippejä otetaan entistä harvemmin

1 Lainavara

Pikavippien ottaminen on vähentynyt. Tämän vuoden tammi-helmikuussa vippejä myönnettiin vajaa 70 000 kappaletta, kun samalla ajanjaksolla vuonna 2013 pikavippejä hankittiin noin 350 190 kappaletta. Tiedot selviävät Tilastokeskuksen luottokantatilastosta. Vippejä myönnettiin alkuvuodesta yhteensä 44 miljoonalla eurolla. Viime vuonna pienlainoja annettiin 96 miljoonan euron edestä. Keskimääräisen pikavipin koko on samalla kasvanut huomattavasti. Aikaisempina vuosina keskimääräinen pikavippi on ollut 200 – 300 euroa, mutta vuoden 2014 alussa vippien tarvitsijat ottivat keskimäärin 638 euron lainan. Myös maksuajat ovat venyneet. Viime vuoden alussa pikavippi maksettiin takaisin keskimäärin 38,7 päivässä, tänä vuonna maksuaika oli keskimäärin 84 päivää. Pikavippialalla tapahtunut muutos johtuu lakimuutoksesta, joka tuli voimaan 1.6.2013. Lakimuutoksella alle 2000 euron lainojen todellinen vuosikorko rajoitettiin viitekorkoon lisättynä 50 prosenttiyksiköllä. Lakimuutoksen vuoksi moni pikkuvippejä tarjonnut yritys on lopettanut toimintansa. Jäljelle jääneet pikavippifirmat ovat pääosin siirtyneet isompiin luottoihin ja joustoluottoihin. Pikavipin saaminen on muutenkin vaikeampaa kuin ennen. Siinä missä pikavipin saattoi aikaisemmin saada lähes kuka tahansa, vaaditaan isojen pikavippien ja joustoluottojen saamiseen yleensä vakaat tulot.

  Veronpalautus voi joutua vahingossa vippifirmalle