Sosiaalinen luotto pikavippien tilalle?

Syyskuussa Eduskunnassa käsiteltiin pikavippien kieltoa tai rajoitusta. Samalla puheenaiheeksi nousi sosiaalinen luotto sekä sen mahdollisuudet pikavippien tilalta.

Sosiaalinen luotto on tarkoitettu vähävaraisille sekä henkilöille joilla ei ole mahdollisuutta saada luottoa kohtuuhintaisesti muualta, esimerkiksi iän tai maksuhäiriömerkintöjen vuoksi. Sosiaalista luottoa voidaan myöntää muun muassa opiskelijalle kodin perustamiskuluihin.

Sosiaalinen luotto on kunnan järjestämä palvelu ja se on kaikille kunnille vapaaehtoista toimintaa. Kaikki kunnat eivät edes järjestä sosiaalisen luoton mahdollisuutta kuntalaisille. Sosiaalista luottoa myöntävissä kunnissa myös päätetään vuosittain kuinka paljon rahaa luottoon käytetään vuosittain. Tämä myös tarkoittaa sitä, että kaikki tarvitsevat eivät välttämättä saa luottoa, jos määrärahat loppuvat. Kunnat saavat myös yhteistyössä keskenään järjestää sosiaalista luottoa, ja säästää esimerkiksi täten henkilöstökuluissa ja resursseissa.

Sosiaalista luottoa ei voida millään tavoin rinnastaa pikavippiin, sillä sosiaalinen luotto ei ole tarkoitettu kaikille. Kun henkilö hakee sosiaalista luottoa, on hänen käytävä läpi prosessi. Prosessissa arvioidaan henkilön tarvetta sosiaaliselle luotolle, sekä maksukykyä ja takaisinmaksuhalua. Hakijaa voidaan myös pyytää hakemaan vapaaehtoista merkintää luottotietoihin, jotta henkilö ei voi saada lainaa muualta.

Vaikka sosiaalisen luoton kehittäminen ja eteenpäin vieminen on erityisen tärkeää, ei sitä silti saisi millään sotkea pikavippeihin. Sosiaalinen luotto ei monestakaan syystä voi korvata pikavippejä. Sosiaalisen luoton saaminen kestää useita viikkoja ja sitä ei myönnetä normaaleille työssä käyville ihmisille.

Pikavippien tulisi olla mahdollisia kaikille, joilla on luottotiedot kunnossa ja kykyä lainata rahaa. Kaikki eivät halua ottaa luottokorttia tai kulutusluottoa äkillisiin menoihin, eikä sosiaalinen luottokaan niihin auta. Sosiaalinen luotto on erityisen tärkeää niille, jotka ovat vähävaraisia ja tarvitsevat luottoa kipeästi, mutta pikavippien pitäisi saada olla mahdollisuus työssäkäyville ihmisille, joilla on mahdollisuus maksaa vippi takaisin.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *