Yhteisvastuukeräyksestä apua ylivelkaantuneille

Yhteisvastuukeräys on kerännyt tänä vuonna vähän reilu 4,1 miljoonaa euroa. Yhteisvastuun keräämillä rahoilla Takuu-Säätiön on tarkoitus torjua ylivelkaantumista Suomessa, sekä tukea pienrahoitustoimintaa Ugandassa.

Yhteiskuntavastuun keräysjohtajan Tapio Pajusen mielestä keräyskohde on erittäin ajankohtainen, kun kotitalouksien velkaantumisaste kasvaa. Tilastokeskuksen tietojen mukaan kotitalouksien lainanottokin kasvoi lähes kaksinkertaisesti tämän vuoden toisella neljänneksellä alkuvuoteen verrattuna. Useat suomalaiset kärsivät tällä hetkellä talousongelmista sekä monella on oman taloudenhallinnan kanssa vaikeuksia. Pajusen mukaan yhteisvastuun keskeinen tehtävä on nostaa esiin yhteiskunnan epäkohdista johtuva hätä.

Keräyksessä mukana ollut Tamperelaisseurakunta keräsi yhteensä 18 000 euroa yhteisvastuulle. Messukylän seurakunnan diakoni Janne Kankainen kommentoi, että seurakunta haluaa osallistua yhteiskunnan kannalta tärkeisiin keräyskohteisiin.

Takuu-Säätiön on tarkoitus käynnistää suomessa Yhteisvastuukeräyksestä saaduilla tuotoilla uusi pienluottohanke. Hankkeessa on tarkoitus auttaa taloudellisessa ahdingossa olevia kansalaisia tarjoamalla heille matalakorkoisia pienluottoja. Lisäksi lainansaajaa opastetaan oman talouden hallinnassa sekä miten he voivat jatkossa elää pienemmilläkin tuloilla.

Yhteisvastuun tavoite Ugandassa on tukea kyläyhteisöjen säästö- ja lainaryhmiä opettamalla näiden jäsenille taloudenhallintaa sekä itsenäisen toimeentulon perusteita. Lisäksi koulutusta annetaan yrittäjyys-, ammatti- ja kansalaistaidoissa. Yhteisvastuun varoilla annetaan myös tukea traumaattisen menneisyyden käsittelyyn.

Yhteensä yhteisvastuu keräsi 4 103 080 euroa, jotka luovutettiin keräyksen suojelijalle, tasavallan presidentti Sauli Niinistölle. Tuotosta 20 prosenttia luovutetaan Talkuu-Säätiölle, Kirkon Ulkomaanavun kehitysyhteistyölle ja katastrofiavustukselle menee 60 prosenttia sekä Kirkon Diakoniarahastoon yhteensä 20 prosenttia.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *